SHJ Group Oy on saanut Ely:n myöntämän avustuksen

SHJ Group Oy on saanut Elyn myöntämän 86 330 euron avustuksen 26.10.2021. Kyseessä on EU-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020.

Hankkeen päällimmäisenä tarkoituksena on kehittää kansainvälisille markkinoille sopiva tuote, jonka myötä päästään aloittamaan kansainvälistyminen. Kansainvälistymisellä pyritään voimakkaaseen liikevaihdon kasvuun seuraavan kahden vuoden aikana. Hankkeeseen kuuluu myös vientiedellytyksien varmistamista ja mahdollisten asiakkaiden tai kumppaneiden kartoitusta ja kontaktointia.

Sulje lomake Ota yhteyttä

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.