Lappeenrannan teknilliselle yliopistolle asennettiin Smartbox!

Lappeenrannan teknillinen yliopisto eli LUT-yliopisto ottaa käyttöönsä Smartbox noutoautomaatin. Automaatti asennettiin yliopistolle tällä viikolla kampuksen pääaulan infopisteen viereen. LUT valitsi käyttöönsä normaalin 8-lokeroisen automaatin.

Noutoautomaatti soveltuu mainiosti oppilaitoksien ja kirjastojen käyttöön

Lappeenrannan teknillinen yliopisto käyttää ensimmäisenä oppilaitoksena Smartbox automaattia. Noutoautomaattia voi hyödyntää oppilaitoksissa laajasti esimerkiksi materiaalien ja tavaroiden jakelussa työntekijöille ja oppilaille. Käytännössä automaattia voi hyödyntää aina kun jokin asia pitää saada joustavasti ihmiseltä toiselle. Huollettavat tietokoneet, eri tilojen avaimet tai vaikka kiltahupparit voi jakaa automaatista. Automaatti voidaan myös liittää osaksi koulujen kirjastojen palvelua niin että sieltä pystyy myös noutamaan lainattuja kirjoja.

Noutoautomaatin isoin etu on se, että parhaimmillaan se on käytettävissä jopa 24/7. Esimerkiksi korkeakouluissa kaikki kulkuluvan omistajat voivat käyttää sisällä olevaa automaattia 24/7. Tämä mahdollistaa joustavan, omien aikataulujen mukaisen noudon. Lisäksi automaatti on täysin hygieeninen, koska nouto tapahtuu QR-koodin avulla.

Sulje lomake Ota yhteyttä
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.