Smartbox juhlistaa seitsemän vuoden taivaltaan apteekkien noutoautomaattien valmistajana

Smartbox-noutoautomaatit suunniteltiin alun perin yhteistyössä apteekkien kanssa helpottamaan etenkin verkkoapteekkiasiakkaiden asiointia. Jälkeenpäin automaatin avulla on syntynyt useita erilaisia ratkaisuja eri toimialoille, mutta apteekkien kanssa toimiminen on aina pysynyt vahvana osa-alueena toiminnassamme. Tänä vuonna on tullut täyteen seitsemän vuotta ensimmäisen Smartbox automaatin toimituksesta apteekeille ja nyt voimme ylpeinä ilmoittaa, että automaatteja on jo yli 100 kappaletta apteekeissa ympäri Suomea.

Apteekit lähtevät yleisemmin liikkeelle kahdeksan lokeron automaatilla, johon on helppo liittää lisälokeroita jälkeenpäin.

Smartbox on kokonaisvaltainen ratkaisu apteekin noutoihin

Smartbox automaattia on vuosien varrella kehitetty aina asiakkaiden tarpeiden mukaan. Esimerkiksi QR-koodilukijan lisääminen osaksi automaatin täyttöä ja noutotapahtumaa on saanut paljon positiivista palautetta apteekkien työntekijöiden ja asiakkaiden puolesta. Lisäksi olemme esimerkiksi luoneet sähköisen ulko-ovenohjauksen avulla apteekeille ratkaisun, jonka avulla voidaan mahdollistaa nouto automaatista kellon ympäri. Muutenkin pyrimme aina tarjoamaan kokonaisvaltaisia ja räätälöityjä ratkaisuja asiakkaidemme tarpeiden mukaan. Muokkaamme automaatin koon, lokeromäärät ja ulkonäön apteekille sopivaksi ja tarvittaessa saamme myös liitettyä automaatin osaksi käytössä olevia taustajärjestelmiä.

Noutoautomaateista on tullut viime vuosien aikana vahvasti osa apteekkien palvelua ja asiakkaat ovat jo tottuneet noutamaan tilaamansa tuotteet joustavasti automaatista.

Seppo Kangas, Smartbox
Apteekeille on tehty vuosien varrella hyvinkin erilaisia ratkaisuja. Kuvassa 18-lokeroinen automaatti pienillä lokeroilla, joista saa hyvin jaettua esim. pieniä lääkepurkkeja.

Apteekeilla on monia eri tapoja hyödyntää automaattia

Automaatista voi saada monia eri hyötyjä irti riippuen siitä, että mihin se sijoitetaan. Useilla apteekeilla automaatti on sijoitettuna liikkeen ulkopuolelle jolloin automaatilta pystyy noutamaan tilauksia myös liikkeen aukioloaikojen ulkopuolella. Tällä tavoin saadaan siis laajennettua palveluaikaa ja parannettua asiakaskokemusta. Osa apteekeista on myös sijoittanut automaatin lähistöllä sijaitsevaan ruokakauppaan tai kauppakeskukseen. Tämä mahdollistaa asiakkaille helpon ja nopean apteekin tilausten noudon ruokaostosten yhteydessä. Samalla apteekki pystyy laajentamaan omaa palvelualuettaan. Automaatteja on myös apteekeilla liikkeen sisäpuolella jolloin pystytään helpottamaan asiakaspalvelun jonoja ja tarjoamaan asiakkaille mahdollisuus nopeampaan asiointiin.

Sulje lomake Ota yhteyttä

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.